Sukkula Venukseen!

Posted: 3 tammikuun, 2012 in Kuvataide
Avainsanat:, , ,

Sain vihdosta viimein katsastettua Ars Fennica-voittaja Anssi Kasitonnin palkintonäyttelyn Amos Anderssonilla. Paikalla oli tuttuja teoksia, kuten Damien Hirstin pääkallo. Myös uutta oli mukana, esim Vampyyrin solarium oli hillittömän hauska.

Anssin teoksissa on se mukava piirre, että niistä tulee hyvä olo ja usein rieumullisessa tunnelmassa teoksia katsellessa nousee ilmoille spontaaneja ilon nauruja. Anarkisesti pahvista ja muusta jättömateriaalista rakennetut teokset ammentavat popkulttuurista, varsinkin 80-luvusta. Nähtävillä on niin Ritari Ässän Kit-autoa seuraamassa pingisottelua, kun Darth Waderia lörpöllä valomiekallaan. Teos, jossa Alf vetää norsua kärsästä on aina yhtä hilpeä. Teos Onnenkaivo on jo muutamia vuosia vanha, mutta näin sen nyt ensi kertaa. Teos kokonaisuudessaan on huima, jopa pienine kyltteineen, kuinka taiteilijan saa onnelliseksi 😉


Näyttelyn hienoin teos lienee ehdottomasta Kasitonnin uusi videoteos, vanhoista kökköscifileffoista ammentava Planet of Sexes. Huikeilla efekteillä pelaava avaruusmusikaali on vain niin hervototman hauska ja hieno kunnianosoitus esikuvilleen. Avaruuspilotti päätyy retkellään naisten asuttamalle planeetalle ja sukupuolten yhteentörmäys on väistämätön. Lopussa saadaan tulta munasarjoille ja sankari saa naisensa. Ilman koko näyttelyn poikmaista leikkimieltä joku ryppyotsainen voisi vetää herneen nenään videon seksismistä.

Onneksi meillä on Anssi. Taide saa herättää muitakin tunteita kun ärtymystä.

Kuvat (c) Anssi Kasitonni.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s