Arkisto kohteelle elokuu, 2012

Lontoossa on tällä hetkellä kaikkea jännää tarjolla kulttuuririntamalla. Damien Hirstiä ja Yoko Onoa näyttelyrintamalla, teatterissa Sweeney Todd… ja paljon kaikkea muuta. Stay tuned!

Mainokset

Tässä joitain merkintöjä kesän kulttuurijutuista.

Kirjat:

  • James Joyce – Odysseus: Kahlasin Pentti Saarikosken käännöksen läpi ja sen jälkeen kuuöin uudesta helppotajuisemmasta käännöksestä. Voin sanoa lukeeneni tämän, mitään en muista siitä. Vähän kuin hyvät bileet. Olin paikalla, mutta muistikuvi illan kulusta ei ole.
  • Craig Thompson – Habibi: Tiiliskivimäinen, kauniisti kuvitettu erilainen rakkaustarina sukeltelee kristillisjuutalaisislamilaismytologian maisemissa, mutta kutoo oman ehyen tarinansa. Traagista ja kaunista. Kuvitus on upeaa ja yksityiskohtaista.
  • Brett Easton Ellis – Lunar Park: Fiktiivinen omaelämäkerrallinen romaani kertoo keski-ikäistyvän rappiomiehen perhe-elämästä, Easton Ellisille tyypilliseen tyyliin. Paikoitellen hauska, välillä inhorealistinen ja kauhulla mässäsilevä, vähän niinkuin American Psyko, jonka päähenkilö Patrick Bateman myös seikkailee romaanissa.

Konsertit:

  • Metallica – Black: Metallica soitti legendaarisen Black-albuminsa. Show oli näyttävä: valoa, tulta, räjähteitä ja videota. Erityiskiitosta tausta- ja sivuvideoiden livemiksauksesta! Saisi muutkin artistit käyttää VJ:tä matkassaan. Eloa ja menoa. Lopun laseshow oli upea. Ja kyllähän sedät hyvin jakoisvat vetää.
  • Hector: Mahtavaa meininkiä konkarilta. Tuli jopa mahtava happoklassikko ”Vanhankirkon puistossa” (MacArthurs Park), joka tosin Hecotrin käännöksenä hieman menettää alkuperäistä monitulkintaisuuttaan. Työttmän arkiveisu oli kivasti päivitetty 2010-luvulle räpiksi.
  • Sting: Pienellä kokoonpanolla isossa puistossa. Ehkä intiimimpi tila olisi ollut kivempi, mutta joskus vähemmän on enemmän. Upeat sovitukset toivat alkuaikojen rockmeiningin paremmin esille, kuin tätä edeltäneet sinfoniakiertueet ja keskiaika-luuttusessiot. Illan huippuja oli Desert Rose. Väreet kulki kropassa. Se karkotti jopa sateen pois vahvuudellaan.
  • Improvisaatiomusiikkikonsertti Duo Iiro Ollila ja Hannu Risku: Ai että nauratti. Hysteerisen hauskaa, mutta myös koskettavaa ja kantaaottavaa. Vantaankoskesta kertova punk-biisi osui ja upposi. Loistavaa!

Näyttelyt:

  • Yoko Ono Moderna Museetissa: Näyttely koostu Onon score-teoksista, eli ohjeista, kuinka teokset tulisi tehdä. Mukana oli myös vidoeita ja legendaarisia dokumentaatiota joistain teoksista. Mukavaa oli, että tilaa oli jätetty omalle mielikuvitukselle luoda teos mieleensä.
  • Art is so Gay Forum Boxissa: Pride-teemanäyttely. Paikoitellen erittäin hyviä teoksia, paikoitellen harrastelumeininkiä.
  • Georgia O-Keeffe Tennispalatsi: Näyttelyn ongelmaksi muodostuvat teostekstit, jotka pohjustavat liikaa väärää vaikutelmaa ja tulkintaa teoksista. Ihan siedettäviä maalauksia, värimaailma paikoitellen muistuttaa oksennusta. Modernismia Ameriikasta.
  • Helene Schjerfbeck Ateneumissa: Tätäkin vaivaa sama, kuin edellistä: teostekstit. Näyttely on ahdettu aivan täytteen. Mukana myös useita luonniksia valmiista maalauksista. Vähemmälläkin olisi pärjännyt. Plussaa ”Toipilaan” luonnoksista. Jos Disney tekisi vuohi-elokuvan, päähahmo näyttäisi luonnosten lapselta.

Teatteri:

  • Hairspray: Musiikkiteatterikoulu Skenen nuoret vetivät hyvin. Tarina on vaan vähän liikaa naisyleisöä kosiskeleva ja imelä. Camp-henkeä onneksi löytyy myös. Miinusta tylsästä käännöksestä ja Ednan puvuista. Puvut näyttivät halvoilta Drag-queenin vaatteilta. Vaikka hahmoa esittää mies, ei sitä tarvitse puvuilla alleviivata.
  • Peter Pan Suomenlinnassa: Mahtavaa tykistystä. Modernisointi ottaa mukaan Pelle Miljoonan biisit ja tekee Peteristä punkkarin. Koukku oli mahtava glamgoottimarilynmanson valloittavalla falsettinaurulla. Lavastus tuo mieleen sirkuksen, huvipuston ja elokuvan Lost Boys. Kesän ehdottomia helmiä. Miinuksena lapsikatsojat, jotka ei osanneet arvostaa ja kommentoivat kesken esitystä. Mä olin ihan fillareissa. En halua koskaan kasvaa aikuiseksi. Naisseura arvosti tarinan naisnäkökulmaa kovasti.
  • Dogville: Lappeerannan kaupunginteatterin tulkinta Lars von Trierin elokuvasta. Tarinan brechtiläinen pohjatarina oli otettu huomioon ja näyttämötulkinta oli varsin brechtiläistä. Minut vieraannuttettiin ja ulkopuolelta tarkastelin tapahtumia jopa ahdistukseen saakka. Ensemble toimi hienosti yhteen ja koreografin käyttö ensamblen liikuttamisessa toimi hienosti. Ei tällaista teatteritaidetta hetkeen olekaan saanut katsella. Vahvaa ja vaikuttavaa.

Koska blogi on ollut vähän jäissä kiireiden yms takia, kokoan tähän kevään 2012 ajalta muutamia poimintoja, jotka olisivat ansainneet omankin postauksen.

  1. Pekka Niskasen elokuva Virtual War. Mielenkiintoinen dokumentti tsetseenien diasporasta ja virtuaalisen moskeijan rakentamisesta Second Lifeen.
  2. Kitkerät Neitsyet – orkesterin 15-vuotisjuhlakiertue. Kitkerät olivat kiertueella spektaakkelin voimin. Vahvistettu kokoonpano ja videoprojisoinnit! Isot plussat ”Hei Pojan” aikana heitetystä flirtistä!
  3. Dance of the Vampires – Seinäjoen Kaupunginteatteri. Teatterikauden spektaakkeli. Hurmetta ja seksiä. Valitettavasti näytännöt jäivät säälittävään vähään, vaikka kysyntää olisi ollut vielä toiseksikin vuodeksi. Harvoin Suomessa näkyy vastaavaa upeutta puvustuksen ja castin osalta. Myös suomennos oli karkkia korvalle.
  4. Nälkäpeli. Kohderyhmäänsä nähden yllättävän ahdistava ja poliittinen elokuva tosiTV-aikakaudesta.
  5. Emilie Autumn Nosturissa 7.4. Omalaatuisen artistin ja friikkiseurueen hieno teatteria, burleskia ja musiikkia yhdistelevä show, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.
  6. Roman Polanski: Garnage. Piristävän sofistikoitunut ja helvetin hauska pieni komedia keski-ikäisistä fiksuista ihmisistä.
  7. Helsingin Gay-teatteri: Torch Song Trilogy. Ihmisläheinen ja hauska komedia drag-kuningattaren arjesta.
  8. Poikani Kevin. Vaikuttava ja upea elokuva äidin ja pojan vaikeasta suhteesta ja tragedian vaikutuksesta ihmisen elämään.
  9. Murder of Crows Kiasmassa. Elokuvaa lähentelevä ääniteos, joka tuntui luissa ja ytimissä. Kuvaa ei ollut, mutta silti näit sen mielessäsi. Niin vahva ääniteoksen voima voi olla.
  10. Freedom Theatre: While Waiting. Palestiinalaispakolaisten versio Becketin klassikosta.
  11. Sankaritar. Laura Gustafssonin komedia Koko-teatterissa.

Madonna 12.8.2012

Posted: elokuu 13, 2012 in Musiikki
Avainsanat:, ,

Alkuun tunnustettakoon. En ole Madonnafani, vaikka rouvalla hyviä biisejä onkin ollut. Halusin nähdä upean Shown, ja sellaisen sainkin.

Keikan alkajaisiksi hommasimme Tour-programme kirjan, joka tuntui olevan ainoa ostamisen arvoinen keikkamuisto. 88 sivua upeita värikuvia kiertueen teemoilla ja teksteillä. Ei ehkä niin kiva, kun aikoinaan kohauttanut SEX-book, mutta kaunis muisto. Myyjättärillä ei ihan ollut peruslaskutoimitukset hallussa, joten jouduin heitä auttamaan. Keikka-alueella fanit oli ahdettu piikkilanka-aitojen taakse. Vaikutelma oli kuin keskitysleireiltä, joskin Starbucksin ja Tuborgin kojut vähän pehmittivät vaikutelmaa.

Mukavan lisän konsertille tuo se, että se näyttää kerännen kaikenlaista kansaa mukaansa motoristeistä gootteihin, pukukansasta hipstereihin ja seiska-julkkiksiin. Istumapaikkamme ovat hyvät, näkyy suoraan lavalle ja screenit näyttävät lähikuvaa.

Lämppäri, DJ-Martin Solveig vetää hyvän setin ja saa yleisön lämpimäksi. Sitten homma vähän lässähtää. Lava laitetaan kuosiin Madonnaa varten 10:ssä minuutissa, mutta itse keikkaa joudumme odottamaan vielä yli tunnin.

Lopulta show käynnistyy.

Ensimmäinen osio on uhkaava ja todella synkkä. Katolinen kirkko risteineen, munkkeineen ja demoneineen kohoaa eteemme. Kirkon jälkeen rouva hilluu aseiden kanssa lavalle ja videot pursuavat käärmeitä, luoteja, räjähdyksiä ja aseita. Vaikuttavimman osion tuo ehdottomasti Gang Bang osuus, jossa motellihuoneessa makaava rouva ampuu tanssijoitaan taustan täyttyessä hurmeesta ja aivonpaloista. Show on täyttä splätteriä, jopa siinä määrin että itseäni alkaa jo ahdistamaan. En voi olla ajattelematta USA:ssa tapahtunutta elokuvateatteriampumista. Splätterin jälkeen vielä okkultiikkaa ennen kevyempää osuutta. Tämä eka osio oli oma suosikkini. Oli niin karkkia silmille ja tunteille.

Seuraava osio oli sitten iloisempi, feminismiä ja rakkautta julistavaa iloittelua. Hauskasta rouva Ciccone oli miksannut hittinsä Express Yourselfin ja Lady Gagan Born This Wayn yhteen. Tästähän kohistiin jo, että Gaga on plagioinut Madonnaa. Poppiosuutta seurannut irkkufolk-osio irkkurummuttajineen oli aika laimea ja tunnelma laski huimasti. Onneksi tämän jälkeen palattiin 90-alun tunnelmiin.

Elton John oli haukkunut showta halvan stripparin ohjelmaksi. Halpa strippari ei ollut missään nimessä kyseessä, liput oli sen verta kalliit 😉 Erotica-tunnelmat nostivat taas tunnelmaa huimasti Human Naturen avulla. Ja se kohuttu pylly!!! Tämän jälkeen voisi kuolla… Heti perään melodramaattiseksi itkuvirreksi sovitettu Like a Virgin sai nauruhermot repeämään. Olihan se hienoa, mutta ah niin campia!

Loppuillasta tuli hittiä. Vogue on aina Vogue ja Like a Prayerin aikana mekin tanssimme ja lauloimme mukana. Nämä jopa kuulostivat siltä miltä ne ovat aikoinaan kuulostaneetkin.

Kokonaisuutena konsertti oli karkkia silmille. Musiikillisesti pidän 80- ja 90-biiseistä. Tansseista ja puvuista en osaa sanoa, en niihin keskittynyt. Mutta valot ja videot! Madonnan laulu tuntui tulevan autotunen läpi koko keikan ja kuulosti todella falskilta ja keinotekoiselta. Ehkä Madonna olisi ollut kivempi nähdä 90-luvun alkuvuosina, nyt rouva ehkä jo vetää viimeisiään. 60 ei ole enää montaa vuotta.

Mutta ei paskempi ilta!

Blogi herää taas henkiin!

Posted: elokuu 13, 2012 in Kirjallisuus

Henkilökohtaisten kiireiden takia bloggaus on jäänyt vähemmälle, mutta nyt pyritään taas ryhdistäytymään. Yritän koostaa mielenkiintoisista menneistä jutuista koostetta ja pidempiä juttuja viimeisimmistä spektaakkeleista.
Stay tuned!