Tänään RENT. Ja pari sanaa Halloweenista.

Tänään pitäisi mennä katsomaan illalla RENT. Mikä olisikaan sopivampi päivä, kuin jenkkien Halloween, Angelin suosikkijuhla? Angelin hautajaiskohtauksessa Mimi (muistaakseni) muistelee Angelia ja kertoo Halloweenin olleen hänen suosikkinsa kaikista juhlista.

Kuten varmaan jo TADAMin RENT arviosta muistatte, niin kyseessä on mulle varsin rakas ja henkilökohtainen teos, jollain tasolla niitä harvoja pyhiä asioita maailmassa. Hahmojen kohtalot kun tuntuvat olevan suoraan omasta ja lähipiirin elämästä.

Joskus lukiovuosina samaistuin tosi vahvasti Rogeriin, mutta joitain vuosia myöhemmin tajusin, että olen niin oman elämäni Mark. Kaikki mätsää yksi yhteen. Ironista vai surkuhupaisaa?

Hesarin teatterikriitikko Suna Vuori oli kehunut RENTiä, joten täytyy olla hyvä. Visuaalisuus kuvien perusteella on vähän ärsyttänyt, puvustus lähinnä. Mutta Angelin irokeesistä olen pitänyt! Mutta sen näkee illalla, jollei tämä alkkava lumisade hautaa meitä alleen. Launtaille olsi sit toiset liput RENTiin.

Mutta Halloweenista.

Halloween on ollut mulle tosi pitkään tärkeä juhla, johon olen aina panostanut. Pidin varmaan ala-asteella ekat Halloween juhlat kavereille ja sen jälkeen sitä onkin juhlittu eri muodoissa vuosien varrella. Niinä vuosinä, kun olen jaksanut kunnolla panostaa, olen itse kovertanut kurpitsalyhdyn ja muuttanut asuntoni sopivaksi.

Vanhasta kelttiperinteestä markkinajuhlaksi muuttunut Halloween ei silti ärsytä mua yhtään niin paljon, kuin esim joulu. Kun ihmiset alkavata puhua joulusta jo lokakuun alussa ja kaupatkin alkavat tyrkyttää joulua totean usein, että emmehän ole viettäneet vielä edes Halloweenia!

Olen nyt katsonut Buffy Vampyyrintappajaa paljon. Siinä todettiin mielestäni Halloweenista kivasti, etä silloin saat olla se kuka oikeasti olet, mutta pienellä twistillä ja potenssiin kymmenen.

Halloweeniin kuuluvat elokuvat. Nyt jättäisin tästä Halloween-leffasarjan pois. Esimerkiksi Tim Burtonin Sleepy Hollow tai Rocky Horror Picture Show sopivat paljon paremmin. Kunnon Halloween tunnelmaa ilman lempivien teinien silpomista 😉 Musiikiksi Diamanda Galasia ja illalla kävelemään pimenevälle hautuumaalle nauttimaan hautalyhtyjen valosta.

Tai jos haluat sen kurpitsalyhden tehdä, voit tehdä siitä kotoisamman version: naurislyhdyn! Myös alkuperäiset Jack O’ Lanternit olivat juuri nauriita. Mutta liekkö koko ja helpompi työstettävyys sitten vaihtaneet materiaalin kurpitsaksi?

Advertisement

KKK

Muutama sananen tästä musiikillisestä ilmiöstä.

Kyllähän tämä kuulostaa Ultra Bralta parhaimpina hetkinään ja ihanan elokuvallisen mahtipontiselta. Hienoa musiikkia silti. Tällaista herkkua saisi olla enemmänkin. Lyriikat ovat kauniita ja sävelmät vahvoja ja tarinallisia. Joskin synkkyyttäkin löytyy: Keväällä löydetty ruumis on hedonistinen ja makaaberi tarina.

Laura Palmerista tulee mulle aina jänniä viboja. Varsinkin, kuin kertsi kuulostaa vähän Peltirummulta. Tämä kuva nousee myös aina mieleeni biisistä.

Tamperetalon keikasta:

Oli hyvät paikat keikalla. Yllätyksenä tosin tuli, että lämppärinä oli Tuomari Nurmio. Soitti muutes yhtään pitkään ko Kerkko Koskinen Kollektiivi. Ennakkotiedoissa ei kerrottu Nurmion esiintymisestä mitään.

Olihan se alkuun lievä järkytys, mutta meni sitten ohi. Yhden miehen esiintyminen kuitenkin toimi. Itselleni ei ole tuttua muuta kuin herran muutamat hittibiisit, joita tulikin illan aikana (Ramona, Valopilkku, Kurjuuden kuningas). Metallinen soundi kitarassa ja kappaleiden sovitukset toivat mieleeni villin lännen. Herra Nurmio oli tuomittu cowboy esittämässä laulujaan. Ehkä soundista ja kitarasta johtuen aloin odottamaan Leonard Cohen vetoa. No sellaista ei kuitenkaan tullut. Jossain vaihessa vähän kyllästyin jo Nurmioon ja aloin kaivata sitä mistä olin maksanutkin. Moni yleisössä ei jaksanut odottaa, vaan he poistuivat vessaan ja kahvilaan.

Lopulta lavalla saapuivat Kuopion nuorisokuoro, jousi- ja torvisektiot, bändi, laulajattaret ja itse maestro. Konsertti oli valmis alkamaan. Jo ensimmäiset tahdit kertoivat mistä tässä on kyse: mahtipontisesta, elokuvallisesta täyteläisestä musiikista. Ilta eteni levyn järjestyksessä. Vain Laura Palmer oli jätetty viimeiseksi ja ennen sitä kuultiin muutama ekstrabiisi Kerkon muista projekteista. Musiikki tuli voimalla ja otti minut. Siinä pystyi vain antautumaan ja nauttimaan yhtään häpeämättä.

Vuokko lauloi kauniisti ja alkuun tuntui, että Vuokko oli pääroolissa konsertissa. Vähitellen kuitenkin muutkin laulajat pääsivät esiin. Jäin kaipaamaan tulkintaa Vuokon sooloihin. Sama kirkasotsaisuus, jotka soolokonsertissa oli jatkui täälläkin. Paulassa ja Mannassa onneksi oli ihanaa ryppyotsaisuutta Käen aikana.

Tulkitseminen onnistui Paulalta ja Mannalta. Mannan soolo: ”Keväällä löydetty ruumis” avautui minulle livenä ensimmäistä kertaa. Kerkon ja Paulan duettobiisi Huone 232 oli jo kaikessa draamassaan kuin pieni film-noir seikkailu. Kerkko kuulosti livenä paremmalta, kuin levyltä.

Ekstrabiiseinä tuli Kerkon soololevyltä biisi Mayday, jonka Manna tulkitsi. Pidin kuitenkin enemmän Kerkon alkuperäistulkinnasta. Paulan tulkitsema Bond-tunnarihenkinen discoiskelmä Shanghain valot toi bileet suureen saliin. Kun Laura Palmer oli soinut janosin lisää ja kokoonpano teki jo lähtöä. Onneksi kuitenkin saimme yhden encore-biisin: Sateentekijä. Silti kaipasin edelleen lisää. KKK soitti kuitenkin yhtä pitkään kuin tuomari Nurmio: 40minuuttia. Säädyttömän vähän siis. Nautin silti jokaisesta minuutista.

Törkypaavin pervomessu

Tätä oli odotettu. John Watersin vierailua. Saastan mestarin loppuun myytyä stand-up showt’a ”This Fithy World -Filthier and more horrible”  oli saapunut kuutelemaan sekalainen seurakunta. Minä ajoituksen mestarina saavuin jo hyvissä ajoin ja lunastin paikkani eturivin keskeltä. Mityään ei jäisi huomaamatta ja näkemättä.

Odotus ei tuntunut pitkältä vaan jonkinlaisessa transsissa istuin ja odotin. En musita mitään mitä luin tuona aijana kirjastani.

Sitten Herra Waters saapui lavalle viininpunaisissa kiiltonahkakengisään ja designtakissaan, viikset valloittavan hymynsä päällä.

Hyvällä maulla tehdyssä törkyshowssa osansa saavat melkein kaikki mahdollinen. Puhutaan mm. kummittelevista takapuolista, karhuista jotka käyttävät vammaisia adoptiolapsiaan munamagneetteina kokontumisajoissa ja Devinesta tottakai. Koska ollaan Suomessa osansa saavat myös Tom of Finland ja Robin. Justin Bieber on silti kuitenkin enemmän herra Watersin mieleen. Taroinoita riittää hassuista sattumuksista leffojen teon yhteydessä, ihmisistä joiden kanssa hän o0n ollut tekemisissä. Kaikki tämä lempeän ja rakastavalla tavalla.

Ja mikä parasta, John osaa ottaa yleisönsä ilman nuoleskelua valloittavalla läsnäolollaan. John on yksi meistä, tavallinen tärkysetä ja siksi me häntä rakstamme.

Miinuksena täydellinen kuvakielto. En saa ikuistettua herraa kuva-arkistooni. Nimmarijonossa saan itseni kärkeen ja saan omistuskirjoituksen kirjaan, joka on varastetuin kirjastonkirja Suomessa. Jotain edes. Pieni hetki tämän charmantin herran, kanssataiteilijan roskassa,  kanssa.

John, tule tänne uudestaan ❤

Alkusyksyn kulttuuripaloja

Tässä muutamia poimintoja Kulttuurieliitin alkusyksyn vierailuista lyhyesti. Kulttuuria riittää, mutta ei aikaa kirjoittaa 🙂

1. Lady Gaga Helsingissä:Heti alkuun todettakoon, että tämä oli pettymys. Kaveriden kanssa saimme hyvän ajatuksen mennä keikalle ja jonottaa pitkään, pukeutua oudosti ja aiheuttaa hässäkkää. No pääsimme aivan eteen Monster Pitt alueelle. Sieltä ei sitten enää päässyt pois. Pissahätä vaivasi melki koko illan. Eka lämppäri, joku Gagan kaveri, oli aivan kamala.Illan ehdoton helmi oli varsinainen lämppäri, The Darkness. Telakalla ollut brittiläinen glambändi veti kyllä niin hyvin, että Gaga ei oikein sitten enää lämmittänyt.

   Gagan show kaikessa outoudessaan tuntui jo erikoisuuden tavoittelulta. Puvut olivat tylsiä ja massiivinen linnalavastus ei oikein innostanut. En ehkä ole otollisinta kohdeyleisöä. Kun sitten saimme kuulla pitkiä jenkkityylisiä yleisln nuoleskelupuheita, joista kärsin jo pääsiäisenä Emilie Autumnin keikalle, niin minähän tuskastuin ja tylsistyin. En minä halua kuulla koko iltaa olevani erikoinen ja ihana juuri siksi. Haluan nähdä showta. Onneksi lavalle saatiin teurastamomeininkiä ja Gagaa vedettiin jättimäisestä lihamyllystä läpi. Se ja kivääririntsikat olivat illan huippukohta.

2. Linnateatteri: TrainspottingTurun Linnateatterin ja Ylioppilasteatterin yhteistuotanto Irvine Welshin kulttiteoksesta oli huikea. Kirjan parhaat ja pahimmat palat oli koottu herkulliseksi ja inhorealistiseksi paketiksi joka samaan aikaan nauratti hysteerisesti ja ahdisti aivan perkeleesti. Tämä jos mikä kävisi teineille päihdevalistukseksi.

   Näyttämösovituksessa oli säilytetty kirjan monologimuoto, mutta välillä nähtiin dramatisoitujakin kohtauksia. Kohtauksia leikattiin lavalla DJ-n soittaman musiikin rytmiin koreografioiden avulla. Toimiva ratkaisu. Teknon pauhu sopi myös tarinaan. Näyttelijäntyö oli vimmaista ja fyysistä. Suomessa en muista vastaava ennen nähneeni. Tällaista teatteri saisi olla. Ei pölyttynyttä ja kilttiä.

3. Polaroid ValokuvataiteenmuseossaKiva pikku näyttely. Polaroid kuvia eri maista ja eri vuosikymmeniltä. Kuvat mainostetuilta isoilta nimiltä olivat aika vaisuja, mutta muilta löytyi. Kaija Papun sarja ”Kaikki oli täydellistä”, 2008, kirvoitti parhaat naurut.
4. Disney’s AladdinKotimaisen Polar-illusionin ensimmäinen produktio. Riippumaton ryhmä pyrkii Broadwayn ja West Endin tasoisiin esityksiin. Täytyy alkuun hehkuttaa biisien orkestraatioita. En muista musikaalibiisien kuulostavan niin hyvältä aikoihin. Nyt kehun siis bändiä. Moitteet tulee lavastuksesta ja puvustuksesta. Se oli kökköä ja halvan näköistä. Suoraan leffasta kopioitua. Tässähän olisi voinut loistaa ja luoda rikkaamman maagisen maailman, mitä leffa tarjoaa. Poikkeuksina nukentekijän luomat Norsu ja Kameli! Hienoja yksityiskohtia. Näyttelijät olivat hyviä. Markku Nenosen Jafariin en syttynyt. Liian camp. Lentävällä matolla sai jopa minut paatuneen kyynikonkin liikuttumaan. Siinä oli taikaa. Henki oli mainio ja hienosti hengen kanssa käytettiin videotekniikka ja räjähteitä.
5. Vuokko Hovatta Savoy-teatterissa:Vuokko Hovatta keikkailee harmittavan vähän. Tällä kertaa tutun bändin lisäksi oli saatu lisukkeeksi suurin osa biisien säveltäjistä: Tuure Kilpeläinen, Kerkko Koskinen ja Tuomo Prättälä. Säveltäjän kanssa Vuokko sitten tulkitsi kappaleitaan.

   Keikka alkoi mielenkiintoisesti Marzi Nymanin sooloesityksellä, jossa hän kitarallaan säesti Mikko Niskasen lyhytelokuvan. Kiva aloitus ja virtuoosimaista soittoa. Sitten päästiin itse asiaan. Vuokon ääni on kaunis ja kuulas. Jos jotain moitittavaa pitää hakea, niin tulkintaa lauluissa voisi olla. Nyt kaikki laulut tulevat samalla kirkasostaisella hymymentaliteetilla. Ei kaikkien tarvitse olla ryppyotsaisia.

   Kerkon mukaan oli todella jees, koska nyt ekaa kertaa kuulin livenä Kerkon ja Vuokon dueton ”Tuuli” niin kuin se on Lempieläimiä levyllä.

6. Hengen ja Tiedon Messut Helsingissä:Tämä oli mielenkiintoinen tapahtuma, ei varsinaisesti kulttuuritapahtuma korkeakulttuurin näkökulmasta, mutta roskan näkökulmasta tämä oli ihan jännä. New Age hömppään retkahtaneille mammoille varmasti on kivaa maksaa kovaa hintaa Tarot-luennoista, digitaalisista aurakuvauksista jne, mutta itse en niinkään tästä saanut mitään irti, lukuun ottamatta pitkää keskustelua yhteisvapaamuurarin kanssa. Ilmeisesti ihminen kaipaa henkistymistä. Sen siellä näki. Kaikenikäisiä ja näköisiä ihmisiä oli saapunut paikalle.

Seuraavia teemoja mm. olisi tarkoitus käsitellä syksyn aikana vielä:

• Green Days American Idiot
• John Waters
• Kerkko Koskinen Kollektiivi
• Poliittiset sarjakuvat
• RENT
• Urbaanit tutkimusmatkat
• Woyzeck

Mitä muuta Lontoossa?

Kiirettä on pidellyt, joten tässä muutamia poimintoja Lontoon reissulta, jotka saattavat kiinnostaa lukijoita. Mukana hinnat. Lontoossa voi tehdä myös halpoja ja peräti ilmaisia asioita!

1. Blood and Tears Walk: Kauhukierros kierrättää iltahämärässä ihmisiä murhapaikoilla ja muilla kalmantuoksuisilla kulmilla Itä-Lontoossa, eli siellä ”oikeassa” Lontoossa. Pidin tästä oikeastaan aika paljon. Kyseessä ei ollut säikyttely eikö liian makaabereihin yksityiskohtiin menty. Sopii siis herkemmillekin. Asioita tarkasteltiin myös kuivan brittihuumorin. Kohteina mm William Wallacen kuolinpaikka ja Fleet Street. Viiltäjä-Jackin rikospaikoilla tällä kierroksella ei käyty. Tämä oli mielestäni mielenkiintoinen tapa tutustua kaupunkiin. Voin suositella. (hinta 9£)
2. Tower of London: Tähän olin oikeastaan aika pettynyt. Paras osio oli kieltämättä charmantin Beefeaterin kierros linnoituksen tiluksilla. Nyt saatiin myös makaabereja detaljeja! Vähän turistipaikkahan se on, mutta kyllä siellä muutaman tunnin sai kulumaan. (15£ opiskelijalta netistä tilattuna).
3. Hunterian Museum: Mielenkiintoisimpia löytämiäni paikkoja. Viktoriaaninen lääketieteellinen kokoelma epämuodostuneita luurankoja, sikiöitä yms kaikkea friikkiä lääketieteellistä. Suosittelen kaikille kauhuromantiikan ystäville 😉 (ilmainen)
4. Englannin vapaamuurareiden päämaja: Upea ja kaunis rakennus. Kierroksella pääsee näkemään rituaalitilat. Vaikka itse muurariudesta kierroksella ei pahemmin puhutakaan, niin pelkkä tilojen näkeminen on jo vierailun arvoista. Kierroksen jälkeen pääsee shoppailemaan vapamuurarikauppaan. Mukaani lähti vapaamuurarijoulupalloja. (ilmainen)
5. Victoria and Albert Museum – theatre and performance: Design-museon teatteriosioon on kerätty pukuja, julisteita, pienoismalleja ja tarvikkeita teatterista, oopperasta, esitystaiteesta, rock-ja popmaailmasta. Tämä oli upea ja tunnelmallinen. (Ilmainen)
6. Highgate Cemetery: Kauniit ja tunnelmalliset viktoriaaniset hautausmaat. Jos kaipaat goottiromantiikkaa ja villiintyneitä hautasmaita, tämä on must kohde! Läntiselle puolelle pääsee vain opastetulla kierroksella. Tämä on se upeampi. Itä-puolelle pääsee ilamn opastusta ja sinne on haudattu mm. Karl Marx. (Länsi 5£ opiskelijalta. Itä 3£)
7. Saatchi-Gallery: Mielenkiintöinen nykytaidetta esittelevä galleria. Itse rakennuskin on kaunis. (Ilmainen)

Lontoon keikat ja näyttelyt elokuun reissulta.

Lyhyesti keikoista ja näyttelyistä, jotka näin reissulla.

 

1. Steampunk concert: Abney Park/ Sunday Driver/ Dr. Elemental.

   Sattuipa niin että kaverini sattuivat olemaan Lontoossa samaan aikaan kanssani ja suosittelivat ko bändejä, joten itsekin päätin mennä kuuntelemaan. Onnekseni keikkapaikka sijaitsi hostellini läheisyydessä.

   Steampunk musiikissa on mielenkiintoinen asia. Tyyli näkyy ehkä parhaiten esiintyjien puvustuksissa ja lyriikoissa, ehkä itse musiikissakin. Dr. Elemental on Allan Quatermain-tyylinen seikkailijaräppäri. En tästä niin innostunut, koska räp. Mutta Sunday Driver sulatti sydämeni intialaisen vivahteikkaalla eteerisellä etnollaan. Mahtavaa ja kaunista. Pidin tästä jopa enenmmän kuin itse pääesiintyjä Abney Parkista, jonka musiikki ammentaa industrialista, mutta paikoitellen tuo mieleen Nick Cave and ther Bad Seedsin.

2. Damien Hirst Tate Modernissa.

   En ole oikeastaan koskaan erityisemmin innostunut Hirstin teoksista. Pallomaalauksia vihaan ylikaiken ja eläimet säilöissä tuntuvat lähinnä spektaakkelin tavoittelulta. Mutta pitihän minun päästä kokemaan se spektaakkeli.

   Pahimmat ruuhkat olivat jo menneet, joten sain rauhassa katsella teoksia. Hai näytti todella masentuneelta, mutta muuten teokset kyllä toimivat. Näyttely sopi kuolema-teemaan, joka tuntui hiipineen retkeni teemaksi rockin lisäksi. Suurin pettymys oli timanttikallon puuttuminen. Suurimman vaikutukseni minuun teki huone täynnä eläviä perhosia. Kaiken sen kuoleman ja lääketieteen keskellä ripaus elämää tuntui hyvältä, kun perhonen laskeutui olalleni lepäämään.

3. David Bowie-night:

   Kaupunkiseikkailuni campeimpia juttuja. Eräänä iltana eräässä pubissa Liza Minelliksi itsensä leikellyt Drag-esiintyjä esitti David Bowien kappaleita. Hyvin vetikin. Rockuskottavuutta riitti. Eturivissä istunut 80-v ladykin nautti näkemästään täysin.

4. Yoko Ono Serpentine Galleryssä:

   Kesän toinen näyttely, jonka näin Yoko Onolta. Lontoossa oli esillä installaatioita ja klassikoita. Ehdoton suosikkini oli Amaze, pleksimuovista rakennettu labyrintti, jossa museovieraat saivat kulkea. Koska osallistavataid eon lähellä sydäntäni, piti tätä päästä kokeilemaan. Kokemus oli mieletön. En tarkemmin ala kertomaan mikä teoksessa oli pointtina. Se pitää kokea.