RENT on niitä harvoja asioita maailmassa, jotka jollain tasolla ovat minulle pyhiä. RENT on mulle rakas ja todella henkilökohtainen teos. Siksi Ruotsinkielinen versio nostatti lähinnä ärtymystä (ja se varmaan tästä tekstistä näkyykin). Voisin puhua jo jumalanpilkasta tai pahemman luokan rieunauksesta. Kyseessä oli oppilaitosprojekti, joka varmasti asettaa omia rajoituksiaan toteutukselle, mutta onneksi RENT ei vaadi massiivista lavastusta ja erikoistekniikka. Kritiikkini kohdistuukin ensisijaisesti ohjaajan näkemykseen. En ole puristi, mutta mielestäni tässä mentiin jo liian pitkälle.
Suurimpia ongelma tuntuu olevan liian pieni näyttämö, joka on ahdettu aivan täyteen, joko lavastetta tai ihmisiä. Lavastus on toimiva ja linjassa RENT:n traditioon, kiitosta siitä. Kiitosta saa myös lumiprojisoinnit ja lopun ”elokuva”, jossa tavanomaisen hymyileviä näyttelijöitä otosten sijasta näytetään oikeasti pätkiä vuoden varrelta ystävien elämästä. Mutta takaisin ongelmiin.
Jostain käsittämättömästä syystä suurin osa musikaalin lauluista on pätkitty ilman pätevää syytä ilman logiikkaa. Läpilaulettuna musikaalina RENT:n biisit sisältävät paljon informaatiota ja nyt tarina jotenkin ontuu, kun osa jutuista puuttuu. Osa lauluista on muutettu puheeksi ja väleihin ohjaaja on lisännyt omaa materiaaliaan, joka ei ole yhtään linjassa muuhun show’hun. Lopputulos on se, että kesto ei ole muuttunut mihinkään. Olisivat pitäytyneet täysin alkuperäisessä materiaalissa. Järkyttävän huonon Hollywood-filmatisoinnin vaikutus on myös näkyvillä.
Nyt analysoin showta alusta loppuun tarkemmin. Juonipaljastusten välttämiseksi, suosin hyppimistä eteenpäin.
Ohjaajalta on ihan kiva idea tuoda alkuun soimaan Puccinin La Boheme-oopperan (johon RENT perustuu) Muzette-teema, joka sovitettuna kuullaan muutamassakin kohtaa musikaalissa. Tämä onkin ainoita ohjaajan lisiä, jotka puolustavat paikkaansa. Näyttämöllä tanssitaan melekin jatkuvasti, myös päähenkilöt. RENT on siitä nautinnollinen musikaali katsottavaksi, että se ei perustu näyttäviin tanssinumeroihin. Tähän niitä on nyt ympätty, eivätkä ne ole paikoitellen yhtään linjassa musiikin kanssa. Vaivaannuttavaa katsottavaa, kun tahtoisin vain nauttia musiikista ja keskittyä henkilöihin. Keskittyminen on muutenkin hankalaa, koska näyttämö on ahdettu täyteen ihmisiä jotka hääräävät kaiken aika jotain.
Tässä versiossa Angelia esittää nainen. Näyttelijä suoriutuu vaativasta roolista hyvin, mutta avautuuko hahmo nyt yleisölle, joka ei tunne tarinaa entuudestaan? Today 4 U:n koreografia oli poikkeuksellinen normaaliin verrattuna, mutta hauska variaatio Madonnan klassisesta Vogue-tanssista. Kohtaus oli muutenkin hauska, koska siinä Angel muutti muutkin pojat Drag-queeneiksi.
Roger oli mukavan angstinen, mutta hahmo emaskuloitiin liihottavilla tanssiliikkiellä. Roger on angstinen rokkikarju, ei mikään runoneiti. Tango Maureeniin oli tuotu kasa tanssijoita. Vähempikin olisi riittänyt tuomaan esille selvemmin Maureenin luonteen. Onnistuneimpia ohjaajan lisiä oli jakaa Out Tonight biisi kolmelle stripparille. Nämä tytöt tanssivat kunnolla ja olivat oikeasti seksikkäissä alusvaatteissa pvc-järkytysten asemasta. Sai vähän silmäniloakin 😉 Kohtauksen myötä heräsi myös kysymys: miksi naisten seksuaalisuutta oli teoksessa korostettu. Maureenin ja Joannen annettin lesboilla mielin määrin, mutta Mimi ja Roger, eikä Angel ja Collins suudelleet missään vaiheessa.
Over the Moon oli raiskattu täysin: muutettu puheeksi ja typistetty lyhyeksi hetkeksi. Over the Moon on omia lemppareitani showssa ja olisin halunnut nähdä sen kunnollisen. Musiikin osalta sovitukset kyllä soivat upeasti ja bändillä oli mahtavat synasoundit. Santa Fe-biisin aikana lavalla tanssinut kaktus oli jo todella säälittävä yritys luoda lavalla ylimääräistä toimintaa. Miksi? Collinsin rastapipo oli hauska vaihtelu valkoisen muslimipipon sijasta. Harmi vain ettei näyttelijän äänessä ollut toivottua syvyyttä ja tunnetta.
Myös La vie Boheme oli pätkitty ja se jäi varsin laimeaksi. Varmaan ainoat kokonaisina säilytetyt biisit olivat Take me or Leave me ja What you own. Toisen näytöksen alun uudenvuoden costyymit eivät olleet paikoitellen ollenkaan linjassa aikakauden suhteen: Jack Sparrow ei kuulu 90-l alkuun.
Contact ja Without you olivat vaihtaneet tässä paikkaa. Contact kyllä istui Mimin huumefantasiaksi, mutta Angelin kuoleman suhteen paikan vaihto ei toiminut loogisesti. Varsinkin kun kuoleman jälkeen siirryttiin vappuun, mutta hautajaiset olivat vasta Halloweenina. Järkyttävimmän pätkimisen oli kokenut Hautajaiskohtaus Goodbye love. Tästä ei ollut jäljellä paljoa mitään. Kaikki tunnepoitoiset osuudet olivat poissa. 
Tämän jälkeen loppu olikin yhtä alamäkeä. Lavalla hyppi todella pitkään ampiaiseksi naamioitunut piriorava. Siis anteeksi mitä! Ohjaajalla on täytynyt olla visio hukassa tai pakko saada kaikkea typerää mukaan. Mutta Mimin ihmeparantuminen vei kaikelta pohjat. Angel hyppimässä glitterpuvussa, Mimin herää ja hypätään suoraan Laulamaan ”Theres only us:sia”…. ei mitään selitystä tai puhetta. Hätiköityä ja kamalaa.
Tämän produktion nähtyäni en ihmettele yhtään, miksi jotkut tekijät ovat tarkkoja esitysoikeuksien suhteen. Ohjaajan visio sai minut lähinnä vihaiseksi. Nuoret näyttelijät tekivät parhaansa tuossa kaaoksessa, mutta jos ohjaus kusee, niin hyvätkään näyttelijänsuoritukset ei kokonaisuutta pelasta. Mukana oli paljon tyhjiä kohtia, joissa oli vain pimeää. Näitä ei pitäisi tulla.
Katsomossa oli lähinnä lapsia ja eläkeläisiä tässä näytöksessä. Nämä eivät taida olla aivan RENT:in kohderyhmä? Näin RENT:n Lahdessa vajaa vuosi sitten ja siellä teos kosketti ja huvitti. Toisen näytöksen itkin melkein läpeensä. Samaa ei voi sanoa tästä. Tunnelma laahasi, eikä itkuballadit liikuttaneet. RENT ansaitsee parempaa. Helsingin ensi syksyn versiota odotellessa…
Kulttuurieliitti 