KKK

Muutama sananen tästä musiikillisestä ilmiöstä.

Kyllähän tämä kuulostaa Ultra Bralta parhaimpina hetkinään ja ihanan elokuvallisen mahtipontiselta. Hienoa musiikkia silti. Tällaista herkkua saisi olla enemmänkin. Lyriikat ovat kauniita ja sävelmät vahvoja ja tarinallisia. Joskin synkkyyttäkin löytyy: Keväällä löydetty ruumis on hedonistinen ja makaaberi tarina.

Laura Palmerista tulee mulle aina jänniä viboja. Varsinkin, kuin kertsi kuulostaa vähän Peltirummulta. Tämä kuva nousee myös aina mieleeni biisistä.

Tamperetalon keikasta:

Oli hyvät paikat keikalla. Yllätyksenä tosin tuli, että lämppärinä oli Tuomari Nurmio. Soitti muutes yhtään pitkään ko Kerkko Koskinen Kollektiivi. Ennakkotiedoissa ei kerrottu Nurmion esiintymisestä mitään.

Olihan se alkuun lievä järkytys, mutta meni sitten ohi. Yhden miehen esiintyminen kuitenkin toimi. Itselleni ei ole tuttua muuta kuin herran muutamat hittibiisit, joita tulikin illan aikana (Ramona, Valopilkku, Kurjuuden kuningas). Metallinen soundi kitarassa ja kappaleiden sovitukset toivat mieleeni villin lännen. Herra Nurmio oli tuomittu cowboy esittämässä laulujaan. Ehkä soundista ja kitarasta johtuen aloin odottamaan Leonard Cohen vetoa. No sellaista ei kuitenkaan tullut. Jossain vaihessa vähän kyllästyin jo Nurmioon ja aloin kaivata sitä mistä olin maksanutkin. Moni yleisössä ei jaksanut odottaa, vaan he poistuivat vessaan ja kahvilaan.

Lopulta lavalla saapuivat Kuopion nuorisokuoro, jousi- ja torvisektiot, bändi, laulajattaret ja itse maestro. Konsertti oli valmis alkamaan. Jo ensimmäiset tahdit kertoivat mistä tässä on kyse: mahtipontisesta, elokuvallisesta täyteläisestä musiikista. Ilta eteni levyn järjestyksessä. Vain Laura Palmer oli jätetty viimeiseksi ja ennen sitä kuultiin muutama ekstrabiisi Kerkon muista projekteista. Musiikki tuli voimalla ja otti minut. Siinä pystyi vain antautumaan ja nauttimaan yhtään häpeämättä.

Vuokko lauloi kauniisti ja alkuun tuntui, että Vuokko oli pääroolissa konsertissa. Vähitellen kuitenkin muutkin laulajat pääsivät esiin. Jäin kaipaamaan tulkintaa Vuokon sooloihin. Sama kirkasotsaisuus, jotka soolokonsertissa oli jatkui täälläkin. Paulassa ja Mannassa onneksi oli ihanaa ryppyotsaisuutta Käen aikana.

Tulkitseminen onnistui Paulalta ja Mannalta. Mannan soolo: ”Keväällä löydetty ruumis” avautui minulle livenä ensimmäistä kertaa. Kerkon ja Paulan duettobiisi Huone 232 oli jo kaikessa draamassaan kuin pieni film-noir seikkailu. Kerkko kuulosti livenä paremmalta, kuin levyltä.

Ekstrabiiseinä tuli Kerkon soololevyltä biisi Mayday, jonka Manna tulkitsi. Pidin kuitenkin enemmän Kerkon alkuperäistulkinnasta. Paulan tulkitsema Bond-tunnarihenkinen discoiskelmä Shanghain valot toi bileet suureen saliin. Kun Laura Palmer oli soinut janosin lisää ja kokoonpano teki jo lähtöä. Onneksi kuitenkin saimme yhden encore-biisin: Sateentekijä. Silti kaipasin edelleen lisää. KKK soitti kuitenkin yhtä pitkään kuin tuomari Nurmio: 40minuuttia. Säädyttömän vähän siis. Nautin silti jokaisesta minuutista.

Advertisement

PMMP @ Virgin Oil, 31.12.2011

Vuodenvaihde PMMP:n seurassa ei ole ollenkaan paskempi vaihtoehto ajattelin varatessani lippuja keikalle. Kun kävelin loppuunmyydylle keikalle olin edelleen samaa mieltä.

Moitetta täytyy antaa Virgin Oilile. Kello oli vasta vajaa puoli yksitoista saapuessani ja kaikki pöydät olivat jo menneet. Istumatilaa baarissa on selkesäti liian vähän, mutta sisustus on mukava. Mieleen tulee Berliini 20-30-lukujen taitteessa. Se on aina jees. Keikka alkoi puolilta öin lämpppärinä toimivalla stand-up-koomikolla. Ihan hauska aloitus. En ole ennen tällaista kokenut, joten uutuuden viehätystä oli, vaikka juttu tuntuikin välillä hieman väkisin väännetyltä.

Bändi aloitti settinsä uudella biisillä. Valot yhdessä Paulan ja Miran kaapumaisten paljetti yläosien ja isojen tähtisädetikkujen kanssa tekivät tunnelmasta maagisen. Ja sitähä se on aina, kun PMMP esiintyy. Taikaa alusta loppuun. Intensiivisyys ja spontaanius pitää yleisön hallussaan. En muista ennen tyttöjen noin kovasti riehuneen. Mukana oli perinteistä kiipiellään lavarakennelmiin ja hypitään soittajien niskaan. Tällä kertaa soittajat ja tytöt vaihtoivat jossain vaiheessa lennossa soittimia ja varsin hentoinen Paula riehui painavan ja tulikuuman spottilampun kanssa lavalla.

Melkein kahdentunnin settiin mahtui nousuja ja muutama lasku. Akustisena ja yleisön laulattamisella vedetystä ”Oo siellä jossain mun” vähän miinusta. Oli vähän yleisön kosiskelua.  Miinusta myös Susanna Majurista. Joo, Susanna on kuvannut Veden varaan kannet, mut en silti halua nähdä Susannaa myötähäpeää nostattavassa duetossa lavalla jonkun mieshipsterin kanssa. Maksoin PMMP:stä, en Majurista.

Muuten aivan loistavaa menoa.