Avainsanaan ‘Alan Moore’ liitetyt artikkelit

Alan Mooren viktoriaaninen melodraama sarjakuva From Hell, maalaa kuvaa okkultisesta ja salaliittojen värittämästä Lontoosta. Se pyrkii hahmottamaan ratkaisua Viiltäjä-Jackin mysteeriolle ja teosta voisikin luonnehtia graafiseksi tutkimukseksi. Jos teoksen jaksaa lukea, kannattaa perehtyä myös laajaan lähdeosioon, jossa Moore käy läpi melkein kuva kuvalta tutkimuksiaan aiheesta.

Eräs mielenkiintoisimmista osista sarjakuvassa on Viiltäjänä toimivan tri Gullin tekemä okkulttinen matka Lontoon halki, jossa hän käy läpi sekä Lontoon historiaa, että miehisyyden ja naiseuden taistelua, joka lopulta kahlitsee naiseuden. Matka on eräänlainen rituaali, ennen kuin Gull aloittaa murhansa. Teokseen en mene tässä tarkemmin, mutta suosittelen sen lukemista, jos vain kärsivällisyyttä ja aikaa riittää.

Itse tein reitistä ns. kevyt version. Sarjakuvassa reitti kuljetaan yhden päivän aikana kronologisesti, mutta minä menin reittiä pienemmissä osissa usean päivän ajan muiden Lontoon kohteideni mukaan. Tämä jo siksikin, että reitti kattaa Lontoota laidasta laitaan ja joihinkin paikkoihin pääsemisessä kestää kauan.

Sarjakuvassa matka taitetaan hevosavankkureilla, mutta nykyään siihen ei ole mahdollisuutta. Itse pyrin kulkemaan kävellen ja suosimaan maanpinnalla kulkevaa joukkoliikennettä: kaksikerrosbusseja ( menin yläkertaan etuikkunapaikalle, että voisin katsella suunnilleen samoja maisemia, joita Gull olisi katsellut), London overgorundia ja DLR:ää. Mukavasti myös tulee käytettyä muutakin kuin metroa 😀

Matkaan suosittelen seuraavia varusteita
– kunnon kengät: kävelyä riittää
– oyster-card, vyöhykkeet 1-2
– London AZ-kartasto: useat paikat eivät näy perus turistikartoilla ja tuntui olevan sosiaalisesti hyväksytympää kulkea sen kanssa, kuin turistikartan tai goole-mapsista printattujen karttojen kanssa.
– vesipullo, pientä evästä
– kamera
– vaatetus: reitti kulkee hienostoalueilta slummiin: kannattaa miettiä miten parhaiten maastoutuu kullekin alueille. Oma punk-tyylini istui aika hyvin kaikkialle, joten hyvin maastouduin, enkä herättänyt turhaa huomiota.
– rahaa ruokaan ja juomaan

Seuraavaksi esittelen keskeiset paikat reitin varrelta ja vinkkejä matkustamiseen ja muuhun oheistoimintaan:

0. 74. Brook Street
Talo, jossa tri. Gull asui. Voit aloittaa reittisi täältä, lähteehän Gullkin sarjakuvassa liikkeelle sieltä, mutta itse kävin täällä erikseen. Talo sijaitsee lähellä Lontoon suurinta shoppailukatua, Regent streetiä, eli jos mielesi tekee käydä vaikkapa Hamleysin lelutaivaassa, voi tämän paikan tsekata samalla. Lähin metroasema on Bond street.

1. Battle Bridge Road
Naiseuden viimeiset riippeet tuhottiin roomalaisten lyödessä kelttikuningatar Boudiccan. Tällä hetkellä paikalla on King’s Crossin juna-aseman laajennusrakennustyömaa. Paikalla ei ole edes kylttiä kertomassa tuosta taistelusta. Kaupunkirakentaminen jyrää 😦

Hauska lisä, jos haluaa King’s Crossilla käydä, niin voi käydä laitureiden 9 ja 10 välillä. Legenda kertoo, että Boudicca haudattiin niiden väliin. Huomaat myös, että paikalla ei ole mitään tekemistä Harry Potterin kanssa. HP-faneille on varattu pyhiinvaellusnurkkansa toisaalle.

2. London Fields, Hackney:
Saksit palvoivat siellä aikoinaan sankareitaan, mm miestä, joka tappoi teutonien kuun jumalan Mannin. Paikka toimi myös saksein hautausmaana. Runoilija William Blake on runoillut paikasta: ”Orjuutettuina Albion tyttäret itkevät värisevää valitusvirttä…”. Albion Drivelta Gull jatkaa matkaansa.

London Fields on kauimmaisimpia paikkoja reitillä, joten sille kannattaa varata oma aikansa. Matkustin ensin metrolla Islingtonille, josta vaihdon London overgorundiin, jolla matkustin Hackney Centraliin. Sieltä sitten kävelin lopun matkan London Fieldsille.  Gullin aikaan se oli joutumaata. Nyt paikalla sijaistee mm. jalkapallokenttiä. Taas hieno osoitus kaupunkirakentamisesta.

3. Bunnhill Fields
Vapaakirkollinen haustausmaa, jossa runoiija William Blaken hauta sijaitsee. Blake oli profeetta ja druidi. Hän vihasi aurinkoa (miehisyys) ja palvoi kuuta (naiseus). Mutta Blaken haudan vieressä oleva Daniel Defoen haudan oleva obeliski (auringonjumalan symboli) peittää sen varjollaan.

Bunnhill Fieldsin hautausmaalle pääsee helpoiten metrolla, kun hyppää pois kyydistä Old Streetillä ja kävelee loppumatkan. Bunnhill Fieldsiltä on erittäin lyhyt maka seuraavaan kohteeseen:

4. St Luke’s Old Street
Okkultti arkkitehti Jonathan Hawskmoorin suunnittelema kirkko, jonka torni on obeliski: taas uusi alttari auringolle. Nykyään kirko toimii Lontoon sinfoniaorkesterin konsertisalina.

Jos sää ja jalat sallivat, voi matkaa jatkaa Northumption Squarelle, joka on eräs sarjakuvan tapahtumapaikoista. Vapaamuurareilla on osansa tällä paikalla ja tarinassa. Mukava puistoale, jossa voi huvimajassa halutessaan istua ja hengähtää.

5. St George Bloomsbury
Taas Hawskmoorin suunnittelema kirkko, eräänlainen tribuutti Halikarnoksen mausoleumille ja Bacchuksen temppelille.

Lähin metroasema Tottenham Court Road.

6. Earl’s Court
Alue oli aiemmin nimeltään Billingswell ”Bellinos well”, auringonjumala Bellinon mukaan. Aluella sijaitsi aiemmin jumalan mukaan nimetty terveyslähde. Enää sitä ei ole. Sarjakuvassa Gull ja ajurinsa Netley pysähtyvät syömään Earl’s Courtissa. Jos et halua syödä munuaispiirasta, kunte sarjakuvassa, voit syödä vaikka lounaaksi kokonaisen brittiaamiaisen, kuten itse tein.

Earl’s Court on taas erillän muusta reitistä, että kannattaa miettiä tekeekö tähän suuntaan oman retkensä ja katselee samalla seudun museoita, gallerioita tms.


7. Kleopatran neula
Egyptistä tuotu obeliski. Jälleen auringon palvontaa. Löytyy Thamsein rannalta.

Tähän väliin kuuluisi Hercules Road, jossa Blake kirjoitti tekstejään, ja näki kaamean kummituksen joka ajoi hänet ulos talostaan, mutta sinne ei ollut fiksuja yhteyksiä, joten ajanpuutteen vuoksi jätin sen väliin.


8. Herne Hill:
Sarvipäisen Herne jumalan palvontapaikka ja jumalan mukaan nimetti kaupungin osa.

Herne Hill retki vaatii taas oman aikansa, koska on eräs reitin ääripäistä. Suosittelen käymään täällä aamusta. Metrolla Brixtoniin ja sieltä bussilla Herne Hilliin, josta voi sitten kävellä Herne Hillin ja Half Moon Lanen risteykseen.

9. St. John Horsleydown:

Taas Hawksmooin kirkko, jossa oli obeliksi, mutta kirkko tuhoutunut ja siitä on jäljellä enää perusta. Päälle on rakennettu ruma hallintorakennus.

Fiksuiten tänne pääsee menemällä metrolla London Bridgelle ja kävelemällä siitä perille. Suosittelen varmaan noin kolmesta neljään tuntiin lopun matkan suorittamiseen.

10. Monument
Jälleen yksi auringonjumalan symboli. London Bridgen yli Towerin puolelle ja Monument on kohta vastassa.

11. Tower
Druidit uskoivat, että rakennus saa voimaa kärsimykestä ja epätoivosta, ja mitäs muuta Toerilla historiassaan olisikaan? Se on rakennettu muinaiselle auringonpalvontapaikalle ja edustaa siis miehistä voimaa.

Tower on mielenkiintoinen paikka käydä tutustumassa, mutta kallis ja sinne ei kannata mennä pikavisiitille. Muutama tunti olisi hyvä varata aikaa, niin näkee kaiken olennaisen. Jos haluat mennä Toweriin, kannattaa reittiä jakaa usealle päivälle.

Towerilta kannattaa ottaa DLR ja matkustaa sillä Shadwelliin, jäädä kyydistä pois ja  katsastaa:

12. St. George in the East
Jälleen Hawksmoorin kirkko. Kirkkoa ei täysin ralennettu miehen ohjeiden mukaan, muutoin siitä olisi tullut hänen parhaansa. Muodossa on jotain Giegermäistä ja scifiä. Kirkossa toimii nykyään koulu.

Palaa DLR-asemalle ja jatka matkaa Limehouseen ja kävele jonkin matkaa löyttäksesi:

13. St Anne’s Limeouse
Hawksmoor ei saanut rakentaa kirkkoa haluamalleen paikalle ja se on  muutenkin puuttellinen: Hakwksmoore olisi halunnut sen torniin pyramidin, mutta pyramidia ei koskaan laitettu torniin, vaan se lepää kirkon edessä.

St. Annen edestä voit ottaa bussin kohti Spitalfieldiä.

14. Christ Church Spitalfields
Viimeinen Hawlsmoore-kirkko. Kirkko on rakennettu vanhojen ruttokuoppien päälle, jotta se saisi voimaa kahlita Diana (roomalainen kuun ja metsästyksen jumalatar).

15. Ten Bell’s Pub
Aivan Christ Churchin vieressä. Pubissa Gullin uhrit suunnittelevat kuninkaallista salaliittoa. Sinäkin voit tuopin ääressä miettiä omaa salaliittoasi. Suosittelen retkeä myös pubin vessaan, jossa on todella päräyttäviä tägejä!


Vastapäätä Ten Bell’siä sijaistee vanha Chapel market -markkina-alue. Nyt paikalla oli laaja ja hauska vintage marketti. Suosittelen kävelemään alueen läpi. Pääset suoraan Liverpool streetille, josta voit ottaa metron St. Paulille.

16. St Paulin katedraali
Vanha Dianan ja kuun palvonta paikka on keskellä karttaa, edellisten paikkojen kahlitsemana: Auringon jumalten, Obeliskien, miehisen rationaalisuuden… Naiseus on kahlittu miehisen vallan keskelle.

St. Paulilla on kova sisäänpääsy, ja minähän en maksa sisäänpääsymaksua kirkosta, joten en mennyt katsomaan Salomonin kiveä. Varsinkaan kun kirkossa ei saa sisällä kuvata.

Kun sitten lopuksi reitti on kierretty ja kaikki paikat on merkitty karttaan, ja ne  yhdistää viivoin, niin lopputuloksena on pentagrammi, jonka keskellä St. Paul sijaitsee. Alan Moore rakensi reitin Hawksmoorin kirkkojen ympärille ja lisäsi mukaan määrittävät pisteet, että reitti muodostaa pentagrammin.

Jos haluat tehdä tämän todella HC:na, tulee kaikki paikat käydä yhden vuorokauden aikana läpi. Kulkuvälineenä bussit lienevät parhaita silloin.

Joulun lukemistot

Posted: joulukuu 30, 2011 in Kirjallisuus
Avainsanat:, , ,

Luin muutaman kirjallisen teoksen pyhien aikana. Ei nyt ehkä sitä perinteisintä mitä voisi olettaa (Finlandia-voittaja, uusi Paasilinna, Tervo, Remes tms, mitä Suomi nyt tuppaakin lukemaan).

Ilmestymisestään saakka Cityn Gonzo-journalisti Walter de Campin Hekumallinen Berliini (2011) on minua kiinnostanut – ihan vaan uteliaisuudesta. Vietin viime vuonna lomani tuossa kaupungissa, jossa hekumaa ja erotiikka on mahdotonta välttää. Uteliaisuuteni koskikin, että onko herra de Camp retkillään tutustunut samoihin paikkoihin ja ilmiöihin, mihin itse Berliinissä ollessani törmäsin.

Pituudella kirjaa ei ole pilattu. 192 sivua ja isohko fontti eivät sisälleen paljoa mahduta. Aika kesysti kirjassa kerrotaan Berliinin heteroseksuaalisesta alamaailmasta, lähinnä de Campin omien kokemusten perusteella swinger-clubeista ja pornoteattereista.

Tirkistelyn intohimoa ei puutu kuvauksista. Mm. yleisen saunan naisten kulahtaneet alushousut kuvataan tarkasti ja asiantuntevasti. Ehkä tämä ”salattu maailma” on niin arkipäiväinen asia, että siitä ei erityisen jännää saa kirjoitettua, vai onko herkullisimmat retket jääneet päiväkirjojen kätköön?

Muutama herkku löytyy kirjasta. Esim. kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan pornolinnaan sijoittuva episodi tuo vaihtelua muuten vähän itseään toistavien clubikuvausten rinnalle. Lopun yllättävä kirkkokohtaus tuntuu irstailujen jälkeen oudolta, mutta puolustaa paikkaansa. Kaikki ei ehkä olekaan sitä mitä voisi olettaa, tai haluaa olettaa.

Kirjan suurimmat ansiot löytyvät osiosta, joka esittelee Berlniin ja samalla koko Saksan historiaa ja sitä kehitystä, joka johti siihen, että Berliinistä tuli synnin pesä. Hauskat tarinat tunnetuista henkilöistä piristävät tekstiä ja kertovat uusia puolia mm. Leni Riefenstahlista. Osiota olisi voinut laajentaa ja tästä olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Auttaa ymmärtämään saksalaista mentalitettiia 😉

Kirja toimii mukavana lomalukemistona, josta voi hakea virikkeitä. Asiaan perehtymättömälle kirja olettetavasti avaa uusia ovia ja maailmoja. De Campin kirjoitustyyli on helposti luettavaa ja ymmärrettävää. Yön hämärässä joulun pikkutunteina punaviinilasin kanssa tämä oli mukavaa viihdettä väkivaltaelokuvien lomassa. Ja mainittiinhan siellä Kleine Nachtrevue ja pahamainen KitKatClub. Kirjan mukaan KitKat ei tosin enää ole se pahin. Niin – nykyään siellä myös tanssitaan.

Toisena kirjana pyhien aikana luin Alan Mooren uudehkon sarjakuvan Neonomiconin (2010), jossa herra ammentaa H.P. Lovecraftin mythoksesta. Mythos on tunnettu suurista muinaisistaan, erityisesti Cthulhu-hahmosta, jotka maailmaan tullessaan saavat aikaan tuhoa ja ihmisten sekoamisen. Lisää mythoksesta voit lukea esim täältä.

Useita Mooren sarjakuvaeepoksia lukeneena voisin sanoa tätä hänen parhaimmistokseen. Eheä, varsin makaaberi ja roisi tarina ylittää hurmeessaan ja raakuudessaan herran Viiltäjä-Jack teoksen From Hellin ja pornossaan eroottisen satujärkäleen Lost Girlsin. Kyseessä lieneekin Mooren ahdistavin ja rankin tarina.

Tarina kertoo raakoja ritualistisia murhia tutkivista FBI:n agenteista, jotka tutkimusten edetessä ravaavat punk-yökerhoista, mythos-pornokaupoista (kyllä: Cthulhu-anustappeja, pumpattavia ties mitä ja penisrenkaita Innsmouthista, videotallenteita unohtamatta!) aina muinaisiin orgialuoliin. Käväistään R’hyelissäkin nopeasti. Juoneen en mene enempää paljastamatta liikaa yksityiskohtia.

Tarina on taiten rakennettu ja uskollinen lähtökohdalleen ja silti tarina on täyttä Moorea. Hahmot ovat uskottavia ja mielenkiintoisia. En muista ennen kohdanneeni seksiriippuvuudesta toipuvaan naisagenttiin populaarikulttuurissa. Toiminnan äityessä hurjaksi, teos voi käydä raskaaksi joilekin lukijoille. Ei herkille, eikä lapsille, tai no siinähän menetätte unenne ja mielenterveytenne, kuin tarinan eräs agentti kohdatessaan jotain mihin ihmisaivot eivät taivu.

Jacen Burrowsin realistisesti piirretyt kuvat eivät vieraannuta hirveyksistä, vaan pikemminkin mässäilevät niillä. Mitään ei jätetä mielikuvituksen varaan, toisin kuin From Hellin jopa runollisissa mustavalkokuvissa. Väritys on kaunista ja elävää. Ehdoton valinta, jos arvostat aikuisille suunnattuja graafisia romaaneja.