Marco Bjurströmin versio RENT pyörii taas Helsingissä. Tällä kertaa kuitenkin vähän realistisemmasta draamasta asiaa. Alkuvuodesta YLE esitti ruotsalaisen kolmiosaisen TV-Draaman ”Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin”, joka perustuu Jonas Gardellin samannimiseen menestyskirjaan. Draama käsittelee AIDSin saapumista Ruotsiin ja sen vaikutusta ihmisiin.
En tässä analysoi sarjaa suuremmin, mutta suosittelen sen katsomista. Nostan kuitenkin muutaman pointin esiin.
Sarjan kerronta oli mielenkiintoinen: eri aikatasot risteilivät ja poukkoilivat muodostaen helminauhamaisen mosaiikin. Henkilöiden lapsuus ja nykyhetki kulkivat käsikädessä. Mielenkiintoinen ja toimiva ratkaisu. Henkilöt olivat uskottavia ja koskettavia, vaikka yhden päähenkilöistä uskonnollinen tausta tuntui vähän tarkoituksen hakuiselta. Raastavuutta sarjassa riitti: miten ihminen päätyykään ongelmajätteeksi tai epätoivoisiin ratkaisuihin. Mukana oli myös hulvattomia hetkiä: viimeisen jakson teatraaliset hautajaiset olivat kaikessa campissaan upeat. Sellaisia saisi olla oikeastikin ja täällä Suomessa.
Olin viime kesänä mukana Ruotsissa järjestetyssä Just A Little Luvin’ – larpissa, joka käsittele AIDSin saapumista New Yorkiin. Tuota taustaa vasten TV-sarja kosketti, koska olin ”elänyt” viikon ajan 80-luvun AIDS-draamaa. JALLissa kaksi ystäväryhmää kokoontuu maaseudulle viettämään yhdessä 4th of July-juhlat (jenkkien itsenäisyyspäivät). Nimensä peli on saanut Dusty Springfielsin samannimisestä laulusta.
Pelin eri päivät kuvastivat aina tiettyä vaihetta epidemiassa. Ensimmäisenä päivänä kukaan ei vielä tiedä AIDSista. On vain homorutto, mutta kukaan ei piittaa. Toisena päivänä tieto AIDSista on levinnyt. Pelot, epätietoisuus ja paranoia johdattavat ihmisiä. Kolmantena päivänä ihmiset tiesivät miten AIDS tarttuu ja sen kanssa osattiin elää. Toivoakin oli.
Pelin aikana kävimme läpi kolmet 4th of July juhlat. Juhlien välillä tapahtui aika hyppy aina seuraavaan vuoteen. Kunkin pelisession päätteeksi arvottiin ketkä hahmot ovat saaneet tartunnan ja ketkä kuolivat. Tulosten odottaminen oli raastavaa, mutta niin oli pelikin. Tunteet olivat jatkuvasti pinnassa. Niin ilo, suru kuin pelkokin.
Vaikka peli olikin rankka, se oli hieno kokemus. Oli upeaa jakaa kesäinen viikko maaseudulla seurueessa, joka oli kokoontunut ympäri maailmaa pelaamaan ja elämään yhdessä.
Peli järjestetään tänä vuonna Tanskassa. Kyseessä ei ole perinteinen ”puska-larppi”, joten voin suositelle sitä vahvasti kelle tahansa, joka on tarpeeksi rohkea heittäytyäkseen. Se on sen arvoista.
Kulttuurieliitti 