Kellopeli appelsiini

Posted: joulukuu 17, 2012 in Tanssi, Teatteri
Avainsanat:, , ,

Action To The Word: A Clockwork Orange, Soho Theatre, London

Numeroimattoman katsomon etuna on se, että pystyy itse valistemaan paikkansa. Yleensä haluan istua teatteria katsoessani keskemmällä katsomoa, jotta voin hahmottaa esityksen kokonaisuuden paremmin. Tällä kertaa tein kuitenkin poikkeuksin ja ryntäsin aivan eturiviin ja sen keskelle.

Ehkä olisi tehnyt hyvää katsoa Kubrickin filmatisointi Kellopeli appelsiinista ennen esitystä. Esityksen kieli nimittäin pohjaa täysin Burgessin luomaan slangiin, joka pohjaa englannin murteisiin ja venäjään. Siitä syystä puhetta oli väliin hankala seurata ja ymmärtää, mutta äärimmäisen fyysisen näyttelemisen ansiosta tapahtumissa pysyi mainiosti mukana.

Toisen ”haasteen” esityksen seuraamiselle toi ensamble, joka koostui pelkistä miehistä. Väliin ei oikein tiennyt onko hahmo nyt mies vai nainen. Loppujen lopuksi sillä ei ollut oikeastaan edes väliä, vaikka se loikin esitykselle homoeroottisen latauksen. Puheessaan ohjaaja Alexandra Spencer-Jones toteaa, että ei ole pyrkinyt tekemään ”homoa” tai ”heteroa” esitystä, vaan pysymään uskollisena Burgessin tekstille. Joskus tyttöjen tilalla on poikia.

Vimmaa, raakaa voimaa, vihaa, seksuaalista energiaa ja testosteronia näyttelijöissä riitti alusta loppuun saakka. Hikeä, sylkeä, maitoja ja lasin sirpaleita lensi välillä katsomoon saakka. Väkivalta oli tyylitellyn koreografista ja varsinkin balettina toteutettu jengitappelu oli kaikessa raakuudessaan kaunista katseltavaa. Välillä hivenen hirvitti olla eturivissä, koska niin vimmoissaan näyttelijät viskoivat toisiaan, huitoivat golfmailoilla ja rikkoivat lasipulloja.

"A Clockwork Orange"

Näyttelijöistä täytyy nostaa esiin nuori Martin McCreadie, joka näytteli sellaisilla voimalla ja hienovaraisilla nyansseilla Alexia, etten yhtään ihmettelisi, jos hänestä vielä tulisi jotain suurta maailman teatterikartalle.

Esityksen värimaailma oli tyylitelty: mustaa, valkoista ja oranssia. Värimaailma näkyi tyylitellyssä ja minimalistisessa lavastuksessa ja puvustuksessa. Muutama tuoli, pöytä, sänky ja vähän rekvisiittaa. Kaikki muu luotiin valoilla, äänillä ja näyttelijöillä. Äänimaailmana esityksessä toimi Beethovenin musiikki, mutta mukana oli myös tämän päivän musiikkia ja rock-klassikoita."A Clockwork Orange"

Ajankohtainen esitys oli kaikin puolin. Ohjaaja oli nostanut esiin viime vuoden Lontoon mellakat, mutta kyllä esityksessä myös muita vahvoja yhteiskunnallisia teemoja löytyy.

Nuorten tekemä raaka väkivalta on ikävä tahra modernille länsimaiselle ihmiselle. Vasta muutama päivä sitten saimme todistaa uutta järjetöntä nuoren miehen tekemää koulusurmaa Yhdysvalloissa. Samassa maassa opiskelijatyttö kieltäytyi ottamasta koulun vaatimaa mikrosirua, jolla hänen menemisiään voitaisiin tarkkailla. Yhteiskunta haluaa vain vahvemmin kontrolloida asukkaitaan ja tehdä meistä mieleisiään.

Erikseen täytyy mainita vielä esityksen käsiohjelma, jossa oli perus esitystietojen lisäksi mukana kirjailija Anthony Burgessin oma dramatisointi. Tällaisia käsiohjelmia saisi olla enemmänkin. Hyvään tekstiin palaa mielellään uudelleen ja tekstiä lukiessaan voi muistella vahvoja näyttämökuvia.

Kuvat (c) Action To The Word

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s